Marraskuu!

 

 

 

 

 

 

 

Olen ihaillut marraskuuta ja sen kalpeita ja haalistuneita värejä. Lokakuussa mietin, että syksyn kuukausista tykkään siitä eniten, mutta kyllä se saattaisikin olla marraskuu se kaikkein kivoin... Vai sittenkin ne kaikki? 

Marraskuun lopussa on aika ottaa talvimuumimukit käyttöön. Siitä alkaa talvi. Laitetaan jouluvalot ikkunaan. Odotetaan pysyvää lunta. Loskasta en tykkää yhtään, vaikuttaa heti mielialaan. Poltetaan kynttilöitä ja aletaan ehkä maistella glögiä. Marraskuun lopussa juhlitaan myös minun synttäreitä. Usein silloin on ollut melko synkkä sää.

Eilen satoi lisää lunta. Yölläkin oli ihmeellisen valoisaa. Katselin lumisadetta ja en saanut oikein unta.

Viikonlopun kuvat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ompelin isommalle yöpuvun Jofotexista tilatusta ekopuuuvillatrikoosta. On paksumpaa kuin monet 'tavalliset' trikoot. Paita on ensimmäinen ommeltu paitani. Muuten olen todella tyytyväinen lopputulokseen, mutta kaula-aukko jäi vähän rypylle. Ei sentään ihan noin paljoa, miltä kuvassa näyttää. Johtunee ainakin osittain siitä, että resori oli vähän liian lyhyt ja nyt kaula-aukko on varmaan pienempi kuin pitäisi, mutta ei onneksi liian pieni. Yöpuku on ollut todella tykätty, mikä ilahduttaa äitiä. Muutenkin kaikki ompelukseni on otettu ilolla vastaan, eikä mistään ole sanottu, että tuota en päälleni laita. Toivottavasti myös jatkossa niin.

Käveltiin sunnuntaina rantaa pitkin ja mentiin sinne, missä ei oltu ennen käyty. Löydettiin metsästä paksuja, korkeita lehtikuusia, vanha kaivonrengas, lipputangon jalka ja talon kivijalka. 

Taloraunioissa ja autiotaloissa on ollut minusta aina jotain vähän karmivaa, aavemaista, ja toisaalta jotain kiinnostavaa. Mietin, millaista väkeä talossa on asunut, millaista elämää vietetty. Miltä talo on näyttänyt, milloin ja miksi se on autioitunut ja raunioitunut. Kuvittelen taloon ja sen pihalle perheen, tunteet, elämän. Kuinka joku on laittanut ruokaa, katsellut ikkunasta ja odottanut näkevänsä pihatiellä kotiinsaapuvan. On kannettu vettä kaivosta, paistateltu päivää portailla kun lihava kissa on kiertänyt jaloissa. on juostu pihalla, leikitty, huudettu, naurettu, itketty. Koettu ilot ja surut.

Eletty elämä ja nyt on jäljellä vain kivijalka.

Ja aamulla satoi lunta

 

 

 

 

 

 

Aamulla herätessä maa oli muuttumassa valkoiseksi. Eilen oli kiireinen päivä. Tänään aion ottaa ihan rauhallisesti. Välillä on hyvä tehdä asioita hitaasti. Olen kyllä muutenkin melko hidas toteuttaja. 

Isompi leikkasi paperista ihan itse linnun. Yllätyin, miten paljon se näyttää linnulta. 

Pienempää on tänään vähän kiukuttanut. Ei saanut edes pusuttaa aamulla yhtään.  

Katson taivaalta hitaasti putoilevaa lunta. Lumisateella on hypnotisoiva vaikutus. Eilen puistossa satoi märkiä rättejä. Tänään leijailee kauniita hiutaleita ja kaikki on ihan hiljaista. Isompi on leiponut mummin kanssa leijonan, kirahvin ja lumiukon. Kotona tuoksuu nyt pulla.

 

 

 

 

 

Meille on muuttanut uhmaikäinen. Ei sitä vielä hetki sitten täällä asunut. Ja nyt joka päivä tappelua, itkua, huutamista, lyömistä, potkimista, hakkaamista, hiuksista vetämistä, päätöntä rimpuilua, hikipäitä... Pienempikin monesti hätääntyy silloin. Osaltaan johtuu varmaan päiväunien äkillisestä poisjäännistä. Toivottavasti ei ihan lopullisesti kuitenkaan vielä, tarvitsisin sen hengähdyshetken, vaikka edes silloin tällöin.

Päästiin onneksi taas sairastelun jälkeen ulkoilemaan. Viikonloppuna unohdettu haravakin löytyi sieltä, minne se oli jäänytkin, kukkulan päältä koivun juurelta. Pienemmän päiväunien jälkeen molemmat auttoivat minua pyykkien laitossa ja halusivat jatkaa vielä kahdestaan kuljettamalla kuivia vaippapyykkejä edestakaisin. Ja hauskaa oli, pienempikin tomerana mukana jutussa.

Päällystin kenkälaatikon joskus vuosia sitten Saksasta ostamallani paperiarkilla, riitti juuri sopivasti siihen. Laatikko tuli täyttämään kaiken mahdollisen roinan säilytyspaikkatarpeen. Noitakuva on kirjasta, jota pitää aina lukea saksaksi.

Isompi on ryhtynyt kyselemään moniin juttuihin liittyen että oliko häntä silloin vielä olemassa. Tänään oli puhetta pinnistä, joka oli ollut siskollani silloin, kun oltiin pieniä. "Oliko minua silloin olemassa?" Sanoin etten tuntenut vielä edes isiä silloin. "No se oli silloin Tuomas. Minä kyllä tunsin."

Iltapäivällä oli mukava piipahdus ovella. Isompi on haravoinut pihaa innokkaasti lähiaikoina. Talon mummot ovat sellaisia, että aina tuovat jotain pientä kivaa, muistavat ja järjestävät esim. talkoiden yhteydessä ruuan ja kahvin koko talkooporukalle. Laittavat pihaa ja jaksavat ihmeellisiä asioita. Tänään toi yksi isommalle piparkakku-ukon, pienessä pussissa nauhalla solmittuna kiitokseksi pihan haravoinnista. Oli ihana juttu meistä.