Isommaista on alkanut jännittää kovasti. Joka paikassa: kerhoon jäädessä, jumpassa ollessa, kaverin synttäreille mennessä. Tuntuu että kaikkea on kokeiltu, jotta se iso J menisi pois, mutta täällä se vaan vielä asustaa. Jospa tämä olisi vain vaihe, sillä ensi syksynä pitäisi aloittaa päiväkoti ja toivon kovasti, että siellä ei tarvitsisi jännittää. On se vaan niin kurjaa, kaiken ilon esteenä.
Odottelen ensi viikkoa jo, päästään taas miehen kanssa kahdestaan reissuun, koira tulee kylläkin mukaan, mutta sitä ei lasketa.
Koira ei tykkää uudesta kurapuvustaan ollenkaan, juoksee heti karkuun kun näkee sen. Valitettavasti sitä taidetaan joutua pitämään melko pitkään tänä keväänä, kun ei näytä nuo lumet kovin sutjakkaasti sulavan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti