100 neliömetriä kasvimaata on nyt meidän ensi kesänä! Jännitys oli aamulla suuri kun paikkaa soiteltiin, tänään tulivat vapaat paikat jakoon ja kovasti jännitin saadaanko. Opiskelijakylän kautta saatavat paikat olivat jo menneet aiemmin kaikki ja enemmänkin olisi ollut halukkaita, meidän lisäksi.

Palsta sijaitsee aivan meidän naapurissa, pihasta vain mäki alas kävellen ja sitten ollaan jo perillä. Suunnitelmia on jo joitakin, isompi haluaa kuulemma ainakin kurkkua ja porkkanaa, minä taas  rucolaa, salaattia, herneitä... Melko isolta tuo palstan koko vielä ainakin tässä vaiheessa tuntuu. Saa nähdä miten onnistutaan tila täyttämään ja miten ylipäänsä onnistutaan sadon saamisessa!

Kaksi viimeistä kuvaa: ikkunanpesu on melko vakavaa hommaa ja alimmaisessa kuvassa itseasennetut aurinkolasit.

 

 

 

 

 

 

 Vähän hiljaista on ollut blogin puolella. Olen siirtynyt taas normaaliin arkirytmiin lasten kanssa. Vapaa-aika tuli ja myös meni. Ollaan suunniteltu isoja juttuja. Olen lisäksi yrittänyt miettiä, mikä minusta tulee isona. Kaikki tuntuu tällä hetkellä vielä keskeneräiseltä ja muutoksessa olevalta, ja jotenkin en osaa enää palata siihen huolettomaan kotirytmiin. 

Kesäkin on tällä välillä tullut melko vikkelään. Kyllä minä vaan siitäkin tykkään! Se on saanut ihmiset liikkeelle - eilen illalla koiralenkillä vähintään joka toinen oli rakastunut pariskunta, ja muutenkin ihmisiä oli paljon enemmän kuin talvella. Kaipaan aina sitä, kun pystyi lähtemään miehen kanssa kahdestaan illalla koiraa käyttämään, etenkin näin keväisin kun illoissa on jotakin taianomaista.

Talkoissakin oltiin viime viikonloppuna. Perheessä kasvaa näköjään yksi uusi innokas haravoija, ensikertalainen näissä kuvissa. 

 

 Joka päivä mietin, että nyt on se aika, kun lapset ovat ihanimmillaan. Juuri tänä hetkenä. Miten siitä osaisi nauttia nyt, olla vain tässä hetkessä eikä miettiä muuta. Myöhemmin muistaa mitä muistaa, mutta toivottavasti edes sen, miten ihanaa oli olla niiden äiti. Toisen tasaisemman ja toisen tuittuisemman. Miten pienempi vilkaisee unenpöppörössä hakiessaan vettä isänsä sylissä. Yrittää tavailla kaikkia sanoja. Ja miten isompi vieläkin kiipeää syliin ja haluaa käden, jota nipistellä. Selittää niin innoissaan kaikesta uudesta. Ja kaikki ne muut ihanat asiat. Nyt ei yhtään muistella niitä muita. 

Miten paljon unohtaa ja toivoo, että edes osan voisi säilyttää.

Tässä elämä on

 

 

 

Vappukävelyn helmiä

 

 

Avoimessa päiväkodissa askarreltiin perhoset. 

Idea oli hauska, ne leikattiin suodatinpaperista.

 

Pukemisinto jatkuu, tällä kertaa 

on jo siirrytty isoveljen vaatteisiin.