Eilen ruokapöydässä ollessaan pienempi alkoi toistelemaan "isi, isi, isi" ja olisi halunnut lähteä katsomaan ovelle, joko isi oli tullut kotiin. En antanut, sillä hänellä yleensäkin on tapana vaellella ja pomppia ruokailun aikana miten sattuu. Isompi sanoi silloin minulle, hyvin ymmärtäväisellä äänellä painottaen sanaa anna, että "anna sen mennä, se vaan käy äkkiä kattomassa ja tulee sitten ihan heti takaisin. Anna sen mennä kattomaan."
En tiedä mistä on tullut niin ihana, fiksu ja empaattinen nelivuotias, mikä minulla on. Äitinä toivoo vain, että muutkin sen näkisivät - ja oikealla tavalla, jotta hän voisi säilyä omana itsenään.
Teillä on kyllä todella ihana nelivuotias. Kuvailusi vastaa minunkin mielikuvaa isommasta. Ja ihana on toki pienempikin!
VastaaPoistaP.S tuli varmistussanaksi temaan sopiva sana: hymis (voisiko vaikka tarkoittaa hymyileväistä isoveljeä :) )
Kiitos Henni! Joo, pienempikin on ihana, kukin omalla tavallaan :)
VastaaPoistaHymis vois hyvinkin olla se :D