Päivät ne vaan juoksee joulua kohti, vaikka kai ne senkin jälkeen kulkuaan jatkaa. Tämä viikko ollaan istuttu maanantaita lukuunottamatta sisällä, lapset on kipeitä mutta ei niin kipeitä ettei voisi riehua, inistä, tapella, tylsistyä ja pitkästyä. Toisaalta joskus on myös kiva elää ilman mitään suurempia aikatauluja.

Olen nukkunut taas joitakin öitä isomman huoneen lattialla. Jossakin vaiheessa yötä hän kömpii viereeni. Yhtenä aamuna havahduin unestani siihen, että hän silitti sormellaan kaksi kertaa poskeani juuri siitä kohdasta, missä poski kääntyy kaulaa kohti ja antoi siihen hellästi pusun. 

Olen toivonut, että tämä on niitä asioita, joita ei unohda ikinä.