keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Sirpaleita




Pienempi tiputti kastemaljansa lattialle säpäleiksi räiskis. Äidin vika se myös osaksi oli, useasti pienempi oli sitä tonkinut ja en ollut viitsinyt enää kieltää. Nyt ruodin kalaa selin tapahtumaan, niin tietysti silloin sitten näin onnettomasti käy.

Eilen yritin löytää lohduketta tilalle. Ei voi korvata sen astian tunnearvoa, mistä pienempi on kastettu, mutta jos löytäisi edes esteettisen puolen korvaajan. Olin ennen joulua nähnyt kirpparilla Miranda-kulhon, mutta eihän se enää siellä ollut. Piti ostaa siis muuta kivaa lasista. Vihreä kastehelmi tulee sokeriastiaksi, joka sekin oli mennyt rikki. Jouluna huomasin, että lasisia tarjoiluastioita voisi olla muutama enemmän. Nuo kaksi kirkasta kulhoa käyvät hyvin siihen tarkoitukseen. Purkki on vanhaa suomalaista lasia. Sille ei vielä ole määrättyä takoitusta, mutta purkkejahan nyt aina tarvitaan, ehdottomasti.

Jännä muuten huomata, miten paljon hinnat voivat vaihdella. Viime joulun alla ostin keskimmäisessä kuvassa olevia Arabian lasisia kynttilänjalkoja useampia 50 sentillä kappale. Nyt näin samanlaisen myynnissä, hinta vain oli 6 euroa. Ovat olleet melko kestävää laatua, sohvan taakse tiputettuja jo vähintään 10 kertaa. Vikkelät pienet kädet ehtivät. 

Makuuhuoneen uusi kaappi ei ole kirpputorilöytö, vaan vanhemmiltani saatu entinen liinavaatekaappi. Meillä siellä säilytetään muuta roinaa. 



3 kommenttia:

  1. Kauniita lasikulhoja. Tuo pitkulainen kulho näyttää tutulta - taitaa olla juurikin samanlainen, jonka olen mummulta perinyt.

    Tuo kaappi on i-h-a-n-a! Tuontyyppinen on täälläkin etsinnässä, mutta kun mistään ei meinaa löytyä... Täytyy jatkaa etsintöjä ja toivoa parasta :)

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö kenen valmistama se kulho on?
    Minäkin aluksi etsiskelin tuollaista, kunnes muistin että vanhempieni luonakin olisi sellainen :) Toivotaan että sinnekin yksi jostakin löytyisi!

    VastaaPoista
  3. Ei ole valitettavasti yhtään tietoa kulhon valmistajasta!

    VastaaPoista