sunnuntai 30. tammikuuta 2011



  

 

 

 Viikonloppuna on yritetty kestää järjettömiä lapsukaisia - huonolla menestyksellä. Isompi alkaa olla jo parempana, mikä näkyi heti suoraan verrannollisesti riehumisen määrässä. Energiaa olisi ja sitä ei pääse ulos vielä purkamaan. 

Aina kun kotona joutuu viettämään pitempiä aikoja yhtä mittaa sisällä, alkavat tietyt asiat ärsyttämään. Kaapit, joita ei ole siivottu. Murut ja roskat hellan takana. Tavarat, joita ei ole ehditty viemään kierrätykseen. Pakastin, joka on osittain niin jäässä, että mansikkasurvokset ovat jääneet sen loukkuun. Yhden kun saa hoidettua, niin löytyy kymmenen uutta. Loputon tie. Ja miehen mentaliteetti tuntuu aina välillä olevan vähän sinne päin, huomenna sitten ja ai niin, en muistanut. Oma-aloitteisuus olisi joskus mukavaa. Harmillista, että emme jaa tätä ärsytystä epäjärjestyksestä. Toisaalta, sehän vasta olisikin kauheaa, jos mies olisi kuin minä - tai vielä hirveämpää, pahempi kuin minä. Huomauttelisi muruista pöydällä, lankakeristä ympäri asuntoa, epämääräisistä kangaskasoista ja taas jätit nuo vaatteet tuonne! Voisi olla ettei mahduttaisi enää samaan taloon silloin.


Tänään on ollut ihana auringonpaiste. Päivä on jo huomattavasti pitempi, neljän jälkeenkin oli vielä valoisaa.

2 kommenttia:

  1. Moikka,
    Ahkerasti olen taas blogiasi lukenut ja nauranut monesti kommelluksille ja muille hauskoille jutuille :) Sori, kun en ole muistanut pitkään aikaan kommentoida!
    Tuo miehestä kirjoittamasi pätee niin samoin myös meillä - välillä menee täysin hermot, mutta välillä ymmärrän kanssa, ettei hän onneksi ole kaltaiseni. Koti ei kyllä ole koskaan valmis, kun on liikaa aikaa miettiä sen kehittämistä.. :) Kuullaan ja soitellaan taas!

    VastaaPoista
  2. Moi Hanna!

    Meillä soittelut on tainnut mennä vähän ristiin ;) Kiva kun käyt lukemassa, ei kommentointi pakollista ole! :)

    VastaaPoista