Maanantai alkoi melko tahmeasti. Pienempi heräsi viideltä ja olisi ehkä jatkanut vielä uniaan, ellei isompi olisi kömpinyt koputtelemaan minua olkapäähän puoli kuuden aikoihin. Nukkumaan mennessäni en saanut oikein unta ja kun isompi oli vielä keskellä yötäkin herätellyt, ei siinä vaiheessa aamua ollut unta huimasti vielä kertynyt. Onneksi minulla on ihana mies, joka jaksaa (joskus kyllä vähän kiroten) nousta melkein joka ikinen aamu lasten kanssa ylös, jotta minä saan vielä hetken nukkua. Aamulla vielä vaihdettiin hetkeksi, että mieskin sai vähän lisäunta.
Isompi oli kipeänä, mutta taaskin vain sen verran, että ulos tai kerhoon ei voinut mennä. Ja tietäähän sen jo nyt, mitä sellaisesta päivästä meillä tulee. Tappelua ja huutoa Pienempi oli heti aamusta ehtinyt kaydä vetämässä lastenhuoneen suurinpiirtein kaiken mahdollisen tavaran kaapeista lattialle, tarkasti tyhjentänyt joka ikisen pelin joka ikisen osasenkin laatikoistaan. Ja sitten päivän mittaan niitä leviteltiin ympäri asuntoa. Majaleikit sentään hetkeksi rauhoittivat.
Isompi suuttui minulle ja heitteli tavaroita pitkin seiniä ja ovia. Ja ei tietenkään nukkunut päiväunia, kun olihan hän herännyt vasta puoli kuudelta! Onneksi oli melko rauhassa sitten pienemmän mentyä unille ja kun välipalan syötyämme istuttiin sohvalla, nukahti hän siihen istualleen. Ja tietenkin pienempi heräsi tismalleen sillä samalla hetkellä.
Tänään meitä vain vähän väsytti. Vänistiin sitten yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti