Viikonloppuna on yritetty kestää järjettömiä lapsukaisia - huonolla menestyksellä. Isompi alkaa olla jo parempana, mikä näkyi heti suoraan verrannollisesti riehumisen määrässä. Energiaa olisi ja sitä ei pääse ulos vielä purkamaan. 

Aina kun kotona joutuu viettämään pitempiä aikoja yhtä mittaa sisällä, alkavat tietyt asiat ärsyttämään. Kaapit, joita ei ole siivottu. Murut ja roskat hellan takana. Tavarat, joita ei ole ehditty viemään kierrätykseen. Pakastin, joka on osittain niin jäässä, että mansikkasurvokset ovat jääneet sen loukkuun. Yhden kun saa hoidettua, niin löytyy kymmenen uutta. Loputon tie. Ja miehen mentaliteetti tuntuu aina välillä olevan vähän sinne päin, huomenna sitten ja ai niin, en muistanut. Oma-aloitteisuus olisi joskus mukavaa. Harmillista, että emme jaa tätä ärsytystä epäjärjestyksestä. Toisaalta, sehän vasta olisikin kauheaa, jos mies olisi kuin minä - tai vielä hirveämpää, pahempi kuin minä. Huomauttelisi muruista pöydällä, lankakeristä ympäri asuntoa, epämääräisistä kangaskasoista ja taas jätit nuo vaatteet tuonne! Voisi olla ettei mahduttaisi enää samaan taloon silloin.


Tänään on ollut ihana auringonpaiste. Päivä on jo huomattavasti pitempi, neljän jälkeenkin oli vielä valoisaa.

Jokin tauti toisen nappasi

 

 

 

 

 

 Isomman nimittäin. Keskiviikkona taudin alkaessa meni ääni hetkeksi kokonaan, torstaina oli jo kova kuume ja tänään jatkettiin samaan malliin, lisänä oksennus sohvalle. Mitään ei oikein jaksa, nukkuu vain tai makoilee, välillä kuiskailee. Ruoka ei juuri maistu. Tänään illalla oli kuitenkin häkellyttävästi hetken oma itsensä lääkkeen annon jälkeen. Pienemmän puolestä toivon, että olisi influenssaa (tavallista tai sika-), sillä hän on rokotettu. Vielä ei kukaan muu meistä ole sairastunut.

Kävin ostamassa isomman yöpukuihin kankaita, joten samalla myös esitän mitä vienoimman toiveeni, etten vielä tänä viikonloppuna sairastuisi.

Sitä se vaan on

 

 

 

 Päivät kulkevat uomissaan. Mies käy töissä ja hänen tultuaan minä lähden kirjastolle lukemaan. Jouduin hiukan muuttamaan suunnitelmiani, kun laskeskeltuani tajusin, että jos käyn ainoastaan kerran viikossa lukemassa, on jäljellä enää vain 13 lukupäivää. 1000-1200 sivua siinä ajassa ja minun matelevan hidas lukutahtini sekä sivu-urille vaeltelevat ajatukseni eivät olisi olleet hyvä yhdistelmä. Niinpä tehdään siis näin.

Pyöräilen kirjastoon, luen, syön karkkia, luen. Meinaan nukahtaa, syön suklaata, palelen, luen. Eksyn omiin ajatuksiini, tuijottelen ulos, luen. Mietin olisiko sitten vielä jotain syötävää, katselen ihmisiä, luen. Pyöräilen takaisin kotiin jäisellä pyörällä ja lasten istuin rämisee tarakalla takana joka ikisessä työssyssä. Työssyjä täytyy varoa, sillä ketjut ovat niin löysät, että saattavat minä tahansa hetkenä tipahtaa. Jos lunta on tullut paljon, on melkein varmempi taluttaa. Kotimatkalla ehkä jo uskaltaa ajaakin. 

Olen nähnyt jo ainakin kahden ihmisen neulovan kirjastossa. Niitä ei ennen näkynyt. Mietin sitä itsekin, mutta neulonnastani kuuluu yleensä jonkin verran ääntä. Tänään minulla oli mukana muovipuikot, mutta en silti kuitenkaan neulonut. Ehkä ensi kerralla sitten. Vain yhteen asiaan keskittyminen nyt ei ainakaan ilmiselvästi onnistu.

Tättärälle mekkoja

 

 

 

Tässä mekko on muuten väärinpäin, eli kuva on selkäpuolelta

Ompelin pienemmälle mekon samalla kaavalla (Ottobre 04/08) kuin aiemminkin. Kankaat olin leikannut jo syksyllä samoihin aikoihin, kun ompelin tuon edellisenkin, ja nyt pituus meinasi olla lyhyt. Mieheltä sain sitten idean tuohon rimpsuhelmaan, hän ehdotti jotakin sen suuntaista ja päätin kokeilla soveltaa ohjetta ihan omin päin. Vähäsen meinasi kyllä hermostuttaa, kun leikkasin vain summittaisesti sellaisen suikaleen, joka ei sitten ollutkaan suora ja alkoi tietenkin heti kääntyilemään reunoista. Ensi kerralla voisi ehkä piirtää ensin kaavan paperille ja sitten jäljentää kankaalle, niin pääsisi varmaan helpommalla. Sen verran vei uuden ompelu kuitenkin taas mennessään, että illalla lopetettuani tajusin, että en ollut muistanut syödä mitään kunnon ruokaa koko päivänä. Kankaan väri ei kyllä nyt ihan oikealta näytä, kuvissa on melko surkea valaistus, taas...

Toinen mekko löytyi perjantaina kirpparilta. Koko on lapun mukaan 100 cm, mutta uskoisin sopivan jo melko pian.

Teetimamelit

 

 

 

Pienempi hakee biojätteestä spagettia ja livistää karkuun. Uittaa kättänsä koiranpisseissä pulkassa istuessaan.  Makaa puoliksi pulkasta ulkona ja mätkähtää istumaan keskelle mäkeä. Uudestaan ja uudestaan. 

Isompi hakee mukeihin vettä ja kertoo, että on niin kylmää että polttaa. Kantaa laatikkoa, joka on kuulemma painava kuin sylki. Laskee vessan lavuaarin puolilleen vettä ja juo sieltä viheltävällä Hello Kitty -kylpylelulla. Sanoo haluavansa isompia teetimameleita (d-vitamiineja).

Minulle on taas tulossa jokin flunssa, joka ei sitten kuitenkaan tule. Tekisi mieli neuloa koko ilta, mutta kädet ovat kipeinä. Mies on vienyt kameran ja kaikki kuvat päivästä pitää ottaa vain mielen muistiin. 



Osaiskohan joku sanoa mistä johtuu, että blogger laittaa kuvat (etenkin ulkokuvat) tosi epätarkoiksi välillä?

 

Viime viikolla tuli etsitty ja kaivattu  muki kaupungilla sattumalta vastaan. Aluksi meillä oli miehelle ja minulle omat Herra Hakkaraisen aakkosmukit. Isomman synnyttyä hankittiin hänelle oma myös. Vaan pienemmän synnyttyä niitä ei sitten enää valmistettukaan samanlaisina, vain sellaisina tylsinä, joissa oli kaikki aakkoset samassa. Meidän sarja jäi siis kesken. Mutta nyt valmistus on ilmeisesti aloitettu taas alkuperäisellä idealla. Lorut (tai rallatukset) ovat tuosta Herra Hakkaisen aakkoset -kirjasta.

Tänään matkalla puistoon isompi huomasi, kun harakka tiputteli lunta puusta. Mietittiin, että siivoaakohan se siellä. Kuulemma se tamppaa mattoja ja sitten lakaisee. "Se on siivoushommissa." 

Ja sitten meitä alkoi naurattamaan se harakka, joka oli siivoushommissa.

Väsyneet vänisijät

 

 

 

 

 

Maanantai alkoi melko tahmeasti. Pienempi heräsi viideltä ja olisi ehkä jatkanut vielä uniaan, ellei isompi olisi kömpinyt koputtelemaan minua olkapäähän puoli kuuden aikoihin. Nukkumaan mennessäni en saanut oikein unta ja kun isompi oli vielä keskellä yötäkin herätellyt, ei siinä vaiheessa aamua ollut unta huimasti vielä kertynyt. Onneksi minulla on ihana mies, joka jaksaa (joskus kyllä vähän kiroten) nousta melkein joka ikinen aamu lasten kanssa ylös, jotta minä saan vielä hetken nukkua. Aamulla vielä vaihdettiin hetkeksi, että mieskin sai vähän lisäunta. 

Isompi oli kipeänä, mutta taaskin vain sen verran, että ulos tai kerhoon ei voinut mennä. Ja tietäähän sen jo nyt, mitä sellaisesta päivästä meillä tulee. Tappelua ja huutoa  Pienempi oli heti aamusta ehtinyt kaydä vetämässä lastenhuoneen suurinpiirtein kaiken mahdollisen tavaran kaapeista lattialle, tarkasti tyhjentänyt joka ikisen pelin joka ikisen osasenkin laatikoistaan. Ja sitten päivän mittaan niitä leviteltiin ympäri asuntoa. Majaleikit sentään hetkeksi rauhoittivat. 

 

 

 Isompi suuttui minulle ja heitteli tavaroita pitkin seiniä ja ovia. Ja ei tietenkään nukkunut päiväunia, kun olihan hän herännyt vasta puoli kuudelta! Onneksi oli melko rauhassa sitten pienemmän mentyä unille ja kun välipalan syötyämme istuttiin sohvalla, nukahti hän siihen istualleen. Ja tietenkin pienempi heräsi tismalleen sillä samalla hetkellä. 

Päivällä mietin, että harmi ettei tänään ollut minun opiskelupäiväni. Onneksi suurin osa jutuista on jo unohtunut. Onkohan nämä niitä päiviä, joita ei sitten enää myöhemmin muista, kun haikeudella muistelee aikoja, jolloin lapset oli pieniä?

Tänään meitä vain vähän väsytti. Vänistiin sitten yhdessä.

 

 

 

 Lasten yhteinen leikki on lisääntynyt kiitettävästi. Etenkin majaleikki on kivaa yhteispuuhaa, johon pienemmänkin puolen minuutin kärsivällisyys riittää. Tänään illalla isompi luki pienemmälle kirjaa ja pienempi pyynnöstä matki eläinten ääniä, isomman aina kehuessa oikeasta vastauksesta. Isompi osaa useimmiten ottaa ihailtavan hyvin pienemmän ja hänen taitonsa huomioon. Ulkona yhtenä päivänä rakensi yhteistä pesää itselleen ja pienemmälle. Tietenkin pieniä erimielisyyksiä myös aina joskus syntyy, kuten kuvastakin näkyy.

Olen ommellut taas pari vaippaa ja eilen sain miehen toisen villasukan valmiiksi. Miksi ihmeessä vaippojen ompelu ja toisen villasukan aloittaminen voikin aina olla niin tylsää? Ja sitten ei viitsi aloittaa mitään muutakaan työtä, kun pitäisi nuo pakkopullat saada ensin tehtyä - vaikka muut ompelukset/neulomukset valmistuisivatkin varmaan puolet nopeammin.

Arki

 

 

Minulla ei ole nyt muuta jakaa, kuin arkisia kuulumisia. Tästä viikosta lähtien käyn aina yhden päivän kirjastossa opiskelemassa. Viime kerrasta on lähes vuosi aikaa, ei onneksi enempää. Innostusta ja motivaatiota ainakin jälleen löytyy, hetkeksi. Ja on muuten tosi virkistävää päästä taas käyttämään päätään eri tavalla (en sano, että käyttämään aivojaan, koska niitä kyllä joutuu käyttämään täällä kotonakin ja ihan joka sekunti!). Vähän oli kyllä orientoitumista, että pääsi rytmiin ja kirjastossa olo tuntui kuin toiselta planeetalta. Ei sitä varmaan ulkopuolisesti huomaa, mutta sisäisesti tuntui siltä. Kaikki oli niin kiireisiä työntouhussa ja tiesivät mitä tekevät. Siltä minusta tuntui, vaikka tiedänhän minä, ettei se aina niin ole.

Tällä viikolla on muutenkin jatkunut taas normaali arki, kun isomman kerho alkoi. Sitten on taas neuvoloita ja hammastarkastuksia. Flunssia, vuotavia neniä ja huonosti nukuttuja öitä. Jumppia sekä ulkoilua. Sikeitä öitä, jolloin saa uneksia koko yön heräämättä. Hermojen menetystä kymmenen kertaa päivässä. Itkua, huutoa, raivoa. Naurua sekä iloa. Onnea, niin suurta, että joskus tuntuu että pakahtuu. 

Arki on melko mukava asia välillä.

 

 

 

 

 

 

 Pienempi tykkää leikkiä kengillä. Kärsivällisyys vaan ei aina kuulu hänen hyveisiinsä. Koira oli hangessa uituaan melko pampuloilla lumesta. Sohvatyynyihin ompelin pitsiliinat, joita olen keräillyt kirppareilta.

Illalla tein itse mysliä. Pienemmän kummitäti toi meille Kemikaalicocktailin ohjeen pohjalta tehtyä mysliä tuliaisiksi loppuvuodesta ja jäin aivan armotta siihen koukkuun. Etenkin pähkinöihin (namskis), vaikka aikasemmin olen karttanut niitä. Kaupasta yritin jo löytää vastaavaa missä olisi paljon pähkinöitä, mutta vaikka paketti lupasi tuhtia mysliä, niin sisältö oli kyllä pettymys. Pähkinöitä sai etsimällä etsiä, eikä se muutenkaan ollut lainkaan verrattavissa tuohon itsetehtyyn herkkuun. Tämänpäiväiseen mysliin laitoin kaura- ja neljänviljanhiutaleita, rypsiöljyä, hunajaa, rusinoita ja Pirkka Salaattisekoitusta, Pähkinäsekoitusta sekä manteleita. En ehtinyt vielä maistaa, mutta hartaasti toivon että olisi yhtä hyvää kuin se purkillinen, minkä jo hotkaisin syödä.