lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulun alla









Joululoma alkoi torstaina, isompi vain sopivasti sairastui kesken päivän ja jouduttiin hakemaan pois päiväkodista. Yhden yön kesti kuume onneksi vain ja sitten ei juuri merkkejä enää ole ollut. Siivoukset on hoidettu, eilen yhden piparitaikinan leipomisrupeama, joka tuntui kestävän ja kestävän. Tänään päivällä oman joulupallon metsästystä isommalle kaunpungilla, melko tarkat oli kriteerit mutta mieluinen löytyi. Pienempi sai myös omansa (muotona pallon sijasta täytekakku). Illalla joululauluissa kirkossa, isompi valui penkillään, pienempi istui hiirenhiljaa sylissä ja kuunteli. Pakkunen napsutteli poskia kotimatkalla. Kotona koristeltiin vielä kuusi.

Mitään en sano kaikesta muusta, mitä sisäpäivät kotona ja joulun jännitys ovat saaneet välillä aikaan. Ne jääköön unholaan.


tiistai 4. joulukuuta 2012

Syksyn aikana











Syksy on hurahtanut vauhdilla ja vilkuttanut mennessään. Ja nyt on jo joulukuu. On leivottu halloweenit, juhlittu isänpäivät ja parit synttärit, joista toisissa satavuotias synttärisankari. Käytiin myös miehen kanssa taas minilomalla, kohteena oli tällä kertaa Oravi. Pari viikkoa vielä opiskeluja, sitten alkaa vähän toisenlaiset jutut. Lapset on tykänneet olla päiväkodissa, vielä kun sairastelu vähän vähenisi niin pääsisi hyödyntämäänkin sitä vähän enemmän. Jotain olen ehtinyt neulomaankin, ompelukone on kyllä nyt seissyt vain paikallaan. Leipominenkin on ollut taas ihan hauskaa (paitsi ne pakolliset kiroukset pullien kanssa). 


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mekkoa taas




Ompelin taas yhden mekon meidän äkäpussille. Nappilista meni ensin vinoon ja se piti purkaa, sitten mekosta tuli ihan liian leveä (luin vasta jälkeen päin että Mekkotehtaan hihattomat mekot kannattaisi tehdä kokoa pienempänä) ja sitten kun kaikkea remppaa tulee niin ne jää roikkumaan, kun into laskee. Nyt se on kuitenkin valmis (vaikka vieläkin vähän iso ehkä) ja käytössä. Tykkään tuosta vihreän ja vaaleanpunaisen yhdistelmästä, vaaleanpunainen tuo kivaa särmää ja rauhoittaa myös vähän tuota vihreää. 

perjantai 31. elokuuta 2012

Hoo titti





Kirppikseltä löytyi jättipotti Hello kitty-fanille. Meillä se kylläkin kulkee nimellä Hoo titti, mun Hoo titti. Hello kitty-karkkirasian sisällä oli useita pieniä kissoja. Tänä kesänä on muutenkin löytynyt todella hyvin kirppikseltä kaikkea, vaatetta muun muassa. Olen myös saanut tyhjenneltyä entisiä pois ja vielä tekisi mieli tyhjentää lisää, mutta ihan kaikkia pieniä vaatteita ei vain raaski laittaa kiertoon. Anopille kiitokset tavaroiden myymisestä!

Pienemmälle ompelin Mekkotehtaan kirjasta mekon. Kankaana on Ikean reissulta ostettu palanen. Kirjan ohjeet ovat kyllä todella ihania ja helppoja toteuttaa, jopa tällaiselle ompelijalle kuin minä.