keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Tiedän värin taivaan







Aamu alkoi vähän kärttyisästi. Minulla siis. En tykkää heräämisestä, enkä siitä, etten saa herätä rauhassa. Kellon pitää antaa torkuttaa ainakin kolme kertaa ja sitten voi ehkä alkaa suunnitella heräävänsä. Ja rauhassa herääminen ja lapset kai harvoin ovat toimiva yhdistelmä.

Heräiltyäni olimme lähdössä puistoon ja pyysin isommalta pusun poskelle. Hän otti kasvoni käsiensä väliin ja moiskauttikin ison suukon otsalle ja sitten vielä poskelle. Ihana! Pienempi seurasi vierestä ja änkesi sen jälkeen syliini sanoen ähä. Ja antoi minulle myös pusun poskelle, avonaisella suulla. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti pusutteli. Päivä parani kymmenkertaisesti sillä hetkellä.

Puistossa ajelivat kahdestaan pyörällä. Isompi toi sen pienemmälle kun pienempi ei osannut ajaa potkulaudalla. "Tässä, minä voin ottaa sinut kyytiin." Ihanasti monesti muulloinkin huolehtii. Yhtenä päivänä sanoi ruokapöydässä että "anna sille (pienemmälle) banaania, elä anna omenaa, siinä on liikaa rasvaa!"

Mummolan reissulla löysin kirpparilta nuo ylläolevat villasukat, hauskat värit minusta. Ja kaikki nuo muut jutut myös. Uuden purkinkin keittiön purkkikokoelmaan, saman sarjan (?) vihreä taisi olla ensimmäinen purkki minulla.

Illalla pesin vielä ikkunoita. Auringonlaskun värittämät pilvet olivat upeat.



maanantai 27. syyskuuta 2010

Maanantai








Aamulla herätessä oli sumua ja kylmää. Tilhet olivat syöneet kaikki pihlajanmarjat ja puut näyttivät vähän kaljuilta. Pienemmällä on ollut vaippa-alueella jo viikon ajan vesikelloja. Yritin soittaa lääkäriaikaa. Tunnin jonotettuani pääsin vihdoin läpi, vain kuullakseni että soita huomenna uudelleen. Tuntui melko uskomattomalta. Onneksi saatiin kuitenkin lopulta huomiseksi aika. 

Haettiin pienemmän kanssa isompi kerhosta. Ilma oli kaunis. Kotiin tultuamme leikkasin isommalle vihanneksia. Pienempi tonki keittiön kaappeja. Yritin nopeasti estää tavaroiden liikkeelle lähdön ja silloin sattui jotakin. Tuli verta ja itkua. Laastari sormeen. Enemmän itkua. Laastarin takia. 

Päiväunien aikaan kissa aloitti taas minun jahtaamisen. Suljin sen makuuhuoneeseen. Ruuaksi tein mustatorvisienikastiketta pastalle. Kermaa ei ollut riittävästi. Sitten pienempi jo heräsikin. Kun sain viimein kahvin kuppiin, kaadoin sekaan pilaantuneen maidon. En jaksanut keittää enää uutta.

Päiväunilta herätessä isompaa harmitti kovasti. Ei jaksanut nousta sängystä ja vaatteetkin oli väärin. Kiukkujen jälkeen lähdettiin yhdessä käsityökerhoon.

Ihan ok päivä kuitenkin. 


sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Mummolassa

 





Olimme pidennetyn viikonlopun mummolassa. Ihan virkistävää välillä vaihtaa maisemaa, pääsee itse vähän tuulettumaan ja lapsillakin riittää paljon tekemistä. Kiertelin kirppareita, löysin alennuksella isommalle juuri samanlaiset talvikengät, mitkä olin ajatellut tilata tehtaanmyymälästä, käytin omia kenkiäni halvalla suutarilla, koira sai lääkkeen allergiaan ja ehdin jopa aloittaa pitkästä aikaa kirjankin lukemista.

Isommalla oli joka päivä tärkeitä remonttihommia ukin kanssa. Koko talo olisi pitänyt kuulemma purkaa ja lamput sahata irti. Rautakaupassakin kävivät.

Miehen kanssa päästiin myös yhtenä iltana kahdestaan ulos, mitä tapahtuu melko harvoin. Vilkaistiin iltakirkkoa, istuttiin puistossa, käytiin pizzalla ja tavattiin myös ystäviä. Oli hauskaa.

Mutta parasta on kyllä olla kotona jälleen!

 

lauantai 25. syyskuuta 2010










Eilen aamupäivällä pienemmän ja koiran kanssa metsässä lenkillä. Rakastan syksyistä metsää. Sen värejä, ääniä, tuoksuja, tunnelmaa.


Koiralla omat jutut, hajut, raadoissa kierimiset. Pienempi selässä hiirenhiljaa. Nukahtaa. 


Tänään illalla yksin koiran kanssa iltalenkillä. Sataa. Lompsutan kumppareilla. Pisarat ropsuttaa sateenvarjoon. 


Vedän koiraa perässäni. Riuhdon ja kiskon, maanittelen, käsken. Alkaa naurattaakin. Sateenvarjo kiepsahtaa väärinpäin. Kummallista, miten koira aina tietää missä päin koti on, sillä kotiin päin mentäessä koiran vauhti taas kiihtyy. 


Oli aikaa ajatella. 



perjantai 24. syyskuuta 2010



Isomman esittelyssä hänelle ompelemiani housuja.







Molemmat lapset näyttäisivät tykkäävän musiikista kovasti. Isompi jutteli monta viikkoa haluavansa kitaran. Kirpputorilla näin yhden leikkiversion, mutta se olisi varmaan pilannut innon alkuunsa. Onneksi mummolasta löytyi vanha mandoliini, joka onkin ollut nyt siellä ollessa kovassa käytössä. Omat laulut on jo keksitty ja joka päivä tulee uusia sävellyksiä.

Pienempi taas haluaa aina radion päälle. Kosketinsoitin löytyy joka päivä olohuoneen lattialta. Heti musiikin alkaessa soimaan ryhtyy tanssimaan. 

Olen miettinyt, miten osaisi rohkaista lasten musiikki-innostusta. Isommalle vaihtoehtona voisivat olla jonkinlaiset musiikkitunnit, mutta en tiedä riittäisikö kärsivällisyys sitten kuitenkaan. Itse kävin lapsena pianotunneilla. Ensimmäinen opettaja oli sitä luokkaa, että isompana olen miettinyt miten jaksoin jatkaa. Muistan kun harjoittelin soittoläksyjä viikottain aina vain 10 minuuttia ennen tunnille lähtöä. Voi olla, etten ollut kovin kiitollinen oppilas, mutta eipä ollut opettajakaan varsinainen unelma. Toivoisin, että lapseni voisivat säilyttää hauskuuden ja ilon musiikin oppimisessa.


tiistai 21. syyskuuta 2010

Kukassa maton eväskori



  

  

 

 

Isomman ylisuloisia piirustuksia. Vielä vähän aikaa sitten ei piirtänyt juuri mitään. Joskus yrittiin yhdessä piirtää ihmistä; olin lukenut että sen ikäisen pitäisi jo piirtää edes niitä pääjalkaisia. Ei onnistunut. Ja sitten yhtäkkiä alkoi ihan itsekseen piirtämään näin hienoja sammakoita. Myös pikkusiskonsa uimassa on taiteillut.


Tämän oranssin kukan keskellä on isomman mukaan maton (=madon) eväskori (tuo pikku nypylä). Mato oli nukkumassa ja eväskori oli jäänyt sinne.

  

Tänään halusi päiväunille siilihanskat käteen. Päiväunien jälkeen lähdettiin kahdestaan kirjastoautolle. Oven suljettuani sanoin: "sitten lähdettiin", johon vastaus kuului: "let's go lehmät, c'mon cows! Lehmät lähti kahdestaan!"

Miehen kanssa käytetään usein keskenämme englantia suuriin ja pienempiin salaisuuksiin, kun ei haluta että lapset (tai tällä hetkellä vielä ehkä vain toinen niistä) ymmärtävät. Tänään isompi oli syömässä ja huusin miehelle että he has his programs then.  Isompi sanoi silloin että hei isi, mulla on ne ohjelmat hei!


Miltä näyttää jääkaapin ovi teillä?


sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Metsässä jälleen


 


Oltiin taas, kappas vain, metsässä. Ja löydettiin sieniä, taas. Isompi keräsi polttopuita. Sanottiin, ettei tarvita kun meillä on kaukolämmitys. Kyseli että no vähäsen ees? Niitä sitten keräsi koko reissun ajan.



Isompaa ei usein huvittaisi lähteä metsään, haluaisi vain puistoon. Kuitenkin joka kerta on metsässä ollut mukavaa. Itsekin tykkään paljon. Hoituu samalla ulkoilut, niin lasten kuin koirankin. Ennen asuttiin paljon lähempänä tätä metsää ja oli niin helppo mennä. Ja joka päivä käytiinkin.



Illemmalla yritin saada isompaa lähtemään kanssani kauppaan ja poimimaan kukkia läheiseltä pellolta. Ei halunnut lähteä. Lähdettyäni oli kuitenkin alkanut kovasti harmittamaan. Hain hänet sitten kaupan jälkeen vielä mukaan. Ajettiin yhdessä pyörällä, vaikka matka oli ihan lyhyt. Pellolla olisi voinut kuulemma tehdä vähän peltotöitä. Sanoi, että oli ollut vähän kurja päivä tänään. Kysyin, että onko nyt jo parempi mieli. Kuulemma oli.