perjantai 9. joulukuuta 2011





 Joulu lähestyy. Tänään mietin saadaankohan tänä vuonna ollenkaan valkoista joulua. Vähän ollaan jo kotiin joulua laiteltu. Lapset ovat olleet melkein kaksi viikkoa sisällä kipeänä, ensin isompi ja sitten pienempi. Uutta luntakin satoi itsenäisyyspäivänä, onneksi isomman uskaltaa jo päästää vähäksi aikaa itsekseen takapihalle.

Minulla oli viimeinen tentti ennen joulua keskiviikkona ja eilen tulimme mummolaan. Tänään kävimme vierailulla navetassa, mikä oli lasten ensimmäinen kerta - kamera vaan jäi totta kai kotiin. Pienempi totesi lähtiessämme, että ei tuu mehmä mu-maan. Huomenna pääsemme miehen kanssa kahdestaan pikkujouluihin. 

perjantai 2. joulukuuta 2011

Metsäretki





  
Marraskuun puolella yhtenä lauantaina oli ihana sää, kuulas ja kuiva, ei sellainen märkä ja pimeä ja kurainen kuten nyt. Lähdettiin metsään, laukussa leipää ja kaakaota vaan. Maisa oppi lapsilta kiipeilemään kivien ja kallioiden päälle. Marraskuisessa valossa, silloin kun sitä näkee, on jotain lähes maagista.

perjantai 18. marraskuuta 2011






 Tuntuu siltä, että jonkin tyyppiset kaamosoireet meinaavat kiusailla. Aamupäivällä usein väsyttää ihan hirveästi ja makean (etenkin kaikkien suklaisten leivosten)himo on yhtäkkiä yllättänyt. En ainakaan tunnista kesäisin himoavani läheskään samassa määrin kaikkea kaikkea ihanan suklaista ja rasvaista.

Syntikalla soittaminen oli muuten Maisasta hyvin epäilyttävää. Piti seurailla sopivan matkan päästä pitkän aikaa pää kallellaan laatikkoa, josta kuului omituista ääntä.

perjantai 11. marraskuuta 2011






 Päivät ne vaan juoksee joulua kohti, vaikka kai ne senkin jälkeen kulkuaan jatkaa. Tämä viikko ollaan istuttu maanantaita lukuunottamatta sisällä, lapset on kipeitä mutta ei niin kipeitä ettei voisi riehua, inistä, tapella, tylsistyä ja pitkästyä. Toisaalta joskus on myös kiva elää ilman mitään suurempia aikatauluja.

Olen nukkunut taas joitakin öitä isomman huoneen lattialla. Jossakin vaiheessa yötä hän kömpii viereeni. Yhtenä aamuna havahduin unestani siihen, että hän silitti sormellaan kaksi kertaa poskeani juuri siitä kohdasta, missä poski kääntyy kaulaa kohti ja antoi siihen hellästi pusun. 
Olen toivonut, että tämä on niitä asioita, joita ei unohda ikinä.

perjantai 28. lokakuuta 2011






 Maisa alkaa sopeutua uuteen kotiinsa, ainakin hampaiden käytön ja tihutöiden perusteella. 

Olen odotellut syysmasennuksen iskemistä. Yleensä se kulminoituu synttäripäivään, silloin on kai usein ollut vuoden pimeintä, synkintä ja ankeinta. Vaikka ei kyllä nytkään joinakin päivinä ole kauas siitä jäänyt. Ja sitten taas toisina, aurinkoisina päivinä tuntuu aivan ihmeellisen upealta. Muutenkin on jostain tullut oudosti uutta intoa. Olen leiponut pullia, sämpylöitä ja tehnyt kahtena päivänä oma-aloitteisesti ruokaa.
Luultavasti kuitenkin ohimenevää, tämä innostus.
 

perjantai 21. lokakuuta 2011

Maisa






 Vuokatin reissulta tuli meille mukaan myös Maisa-koira. Alkuun hieman jännitti, mutta nyt ollaan kuin jo kotona: hampaita käytetään koko ajan, lankakerät varastetaan heti kun silmä välttää ja kissakin sai uuden kaverin, joka piipittää, haukkuu, murisee ja juoksee perässä aina, kun kissa vain haluaa ja varsinkin silloin, kun se ei haluaisi.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Viikonloppuloma







 
 Viime viikonloppuna olimme miehen kanssa kahdestaan minilomalla Vuokatissa. Se oli myös samalla eräänlainen minihäämatka. Viikonloppuun ei kuulunut mitään suuria suunnitelmia tai ehdottomuuksia, ei myöskään aikatauluja, pyykinpesua,siivousta tai ruuanlaittoa. Ja hyvä niin! Oli ihanaa vain olla, lukea, neuloa (ja purkaa kaikki neulottu yhteensä varmaan 5 kertaa), saunoa, nukkua sekä syödä - ja ihan kaikessa rauhassa! Ulkona käytiin vain kerran ja kuvatkin ovat siltä kerralta.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Sunnuntain satoa








 Ihana syksyinen ja kuulas auringon paiste suosi meitä, kun pyöräilin isomman kanssa sieniretkelle metsään. En ollut pystynyt menemään sinne aiemmin koiramuistojen takia.

Viikon kuluttua kasvimaa ajetaan mullaksi, joten kävimme poimimassa myös sieltä satoa talteen. Toinen kesäkurpitsoista putosi ja meni siististi poikki kuin veitsellä olisi leikattu. Mukaan otettiin lisäksi porkkanoita, yksi kurkku ja kukkia. Keräsin suurimman osan kukista jo häihin, mutta vielä olivat jaksaneet kasvattaa uusia. Persiljaa olisi vielä vaikka kuinka paljon, en vaan oikein tiedä jaksanko alkaa kuivattelemaan.

Lapset olivat koko viimen viikon kipeänä ja näköjään tällä viikolla sama homma jatkui taas, en enää tiedä onko jo uusi kierros vai vielä samaa tautia.

Kesäkurpitsoista tehtiin muuten tätä ruokaa, munakoisoversio on jo kokeiltu ja melkein yhtä hyvää oli kuulemma myös kesäkurpitsan kanssa.

lauantai 1. lokakuuta 2011






Tänään on riittänyt tekemistä. On ajettu pesemään autoa ympäri kaupunkia, sen jälkeen vahattu, imuroitu ja puunattu se. Hienoa siitä ei saa tekemälläkään, mutta jospa se nyt olisi edes vähäsen siedettävämpi. Miehen mielestä riittää, että se vie meidät paikasta A paikkaan B, minä taas kaipaisin edes oman silmän kestävää ulkonäköä. 

Sitten on kirjoitettu esseetä, pesty ikkunoita, siivottu, pesty pyykkiä ja taas siivottu. Nyt on kyllä ihan pakko aloittaa uuden hatun neulominen, tuli äkillinen tarve ohuelle neulotulle syksyhatulle. Löysin sopivan ohjeen ja langatkin oli totta kai heti pakko saada. Ilma oli aivan upea tänään, puut loisti ja hohti kilpaa kullan, punaisen ja oranssin eri sävyissä. Jatkuisipa vielä huomenna samanlainen sää. Oikein hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011







 Hiljaisuus on ollut hyväksi, vaikka eihän meillä oikeassa elämässä hiljaista olekaan. Minusta on tällä välillä tullut rouva ja kaikki olemme nyt saman sukunimen alla. 

Viime perjantaina tuli viesti että koiramme tuhkat olisi haettavissa. Päivittäin mietin Selmaa ja ikävöin. Ja koska emme osaa olla ilman koiraa, koti on tuntunut kovin tyhjältä ja kissakin on aloittanut taas saalistusoperaatiot kohteena emäntänsä, tulee meille puolentoista viikon kuluttua koiranpentu. Samaa rotua, sillä mitään muuta emme olisi voineet ajatellakaan. Se ei tule korvikkeeksi, vaan omaksi yksilökseen. Se koira ei ole Selma, mutta toivottavasti se tuo meille sitä samaa iloa, mitä Selma päivittäin elämäämme toi. 

torstai 8. syyskuuta 2011

Selma


 Tänään silitetään viimeistä kertaa päätä, rapsutetaan kaulaa, otetaan tassun nostoja vastaan. Huomenna meidän rakas koiramme laitetaan ikiuneen. Koiralla on vatsassa niin pitkälle levinnyt syöpä, ettei toimenpiteet enää todennäköisesti kannattaisi. Suru ja ikävä ovat jo nyt sanoinkuvaamattomat.  Koira on kuulunut meidän yhteiseen elämäämme lähes alusta alkaen. Huomenna ei kukaan enää tassuttele täällä, kerjää ruokaa, varasta sitä pöydiltä ja ole seurana aina ja kaikkialla, metsässä, mökillä, uimassa, nukkumassa. Enemmän vuosia olisin koiralle toivonut ja vähän paremman lopun. Toinen käy niin sääliksi, että itkulle ei tule loppua.
Viikon päästä olisi meidän juhlamme, joten ajankohtakin on huonoista huonoin. Tämän pitäisi olla ilon ja onnen aikaa, mutta nyt tämä on vain surua.