maanantai 6. joulukuuta 2010

Ihana viikonloppu







 Virkkasin oveen jouluisen ovikoristeen. Alkuperäinen ohje oli tarkoitettu lasinalustaksi, mutta toimii se myös koristeena. Ja noiden pampuloiden kanssa ei ehkä lasi enää suorassa pysyisikään. Ohje oli simppeli, mutta jonkin verran oli opettelua englannin kielisen termistön kanssa ja jostain syystä ohje ei minulla ihan suoraan toiminut, vaan piti tehdä lisäkierroksia. Ja vasta runkoa tehdessäni (ensin virkattiin puun 'vartalo') tajusin, miksi kerrosten väliin aina tehdään ketjusilmukat. Ohje on täältä, sivuilla oli myös monia muita hyviä ohjeita. Kannattaa katsoa myös nämä ja nämä sivut.

Meillä on ollut ihanan pitkä viikonloppu. On ollut kiireettömyyttä, piiloleikkiä, hyvää ruokaa, ulkoilua. Elokuvia, neulomista, kynttilänvaloa. Olen iloinnut kuunnellessani pienempää matkimassa eläinten ääniä ja nauttinut hänen pääpätyksestään iltaunille rauhoittuessa. Saanut hyvän mielen isomman sanoista hampaiden pesulla: "onpas tämä äiti kaunis tämä sinun mekko".

1 kommentti:

  1. Lapset osaavat välillä yllättää kauniilla sanoillaan :)

    Tykkään taas näistäkin kuvista niin!

    VastaaPoista