keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Pakkasta ja tonttuiluja





Tontun jälkiä katsomassa



Jostakin on tullut kiire. Tuntuu että päivät juoksevat ja kohta on jo joulu. Enkä ole ehtinyt tehdä vielä oikein mitään. Joulukarkkeja haluaisin kokeilla, kalojakin ehkä laittaa. Joku kakku olisi kiva ja pipareita on paistettava taas lisää. Tänään rysäytin suurimman osan joululahjoista valmiiksi, mennään taas kaikille samaa -periaatteella, mutta kyllä niiihin silti saa aina aikaa kulumaan, pienen apurin kanssa varsinkin. 

Tonttu oli piilottanut tänään pienen yllätyksen ja aikoo tehdä niin joka päivä jouluun saakka. Isomman silmistä näkyi ihmetys, kun kerroin että tonttu oli käynyt yöllä. Sai pienet hohtimet, joita äiti luuli pihdeiksi. Pienempi sai kiiltokuvan, jonka heti repi. Ei ole näköjään ihan vielä pienemmän juttu. Pihassa näkyi kuulemma tontun jälkiäkin tänään.

Ulkona on ollut aivan upean näköistä. Kovan pakkasen takia pääsee nauttimaan valkoisuudesta ja kuurasta vain ikkunan läpi. Koirakin on hoidossa, niin ei tule yksin ulos lähdettyä. Pitäisi vaan mennä, tekisi kyllä hyvää vähän tuulettaa itseään raikkaassa pakkasilmassa.

2 kommenttia:

  1. Pakkanen on mahtavaa :) Olin juuri eilen kävelyllä raumalaisen kaverini kanssa ja hän kysyi: "Eikö sinulla ota tämä ilma henkeen?"... Totesin olevani "pohjoisesta"... :D Pakkanen on paras!
    Sori, kun en ole pitkään aikaan kommentoinut. Olen lukenut blogia kuitenkin ahkeraan.
    Nyt kiire nurkkaan ja nauttimaan joulun rauhasta - buaaahhhaaahhaa :)

    VastaaPoista
  2. Hanna, ei hätää, vaikka et kommentoisikaan :) Ja kiva kun käyt täällä!

    VastaaPoista