lauantai 4. joulukuuta 2010

Vihdoin jotain neulottua






 Ikuisuusprojektit baktus ja villahousut pienemmälle ovat vihdoinkin valmiit. Baktuksen langat ovat Sublimea ja villahousujen Patonsia. Baktuksen langat ehtivät jo kerran loppua, olin saanut ne miehen äidiltä vuosi sitten. Onneksi lisälangat taisivat olla vielä samaa erää, en ainakaan huomaa itse eroa. Reunasta tuli langanvaihtojen takia vähän epätasainen, joten virkkasin siihen nirkkoreunuksen. Ennen sitä koko huivi oli mielestäni vähän plääh, mutta nyt se onkin melko hauska, nirkot on kivan tyttömäinen lisä.

Villahousutkin valmistuivat hitaasti. Olin neulonut jo toisen lahkeen kokonaan ja toisestakin puolet, kun huomasin, että lahkeet on eripaksuiset. Jippii. Ja totta kai se valmis lahje oli vielä kaiken lisäksi liian leveä. Purkaa siis piti. Ohjeena on tiuhtikset omilla muokkauksilla.

Tänään on pitänyt vähän huilia. Kävin kaverin kanssa joulumessuilla ja kirpparilla. Siellä olisi ollut yhdet ihanat kynttilänjalat, jotka oli pakko jättää sinne, kun en keksinyt niille paikkaa. Illalla olen maannut sängyssä, neulonut ja syönyt irtokarkkia. Ihanaa kun on vähän pidempi viikonloppu.

6 kommenttia:

  1. Hienot tuli, tosi kiva toi baktuksen nirkkoreuna!

    VastaaPoista
  2. Joo, ei tullut läheskään niin tylsä, olin jo aluksi kyllästynyt koko huiviin! Ja opettelin nirkkoreunuksen tekemisenkin samalla, sen tekeminen auttoi hyvin valvomaan silloin neljältä yöllä :)

    VastaaPoista
  3. Täältäpäs löytyikin hurjan kiva blogi! Tulen toistekin vierailulle :)

    Hienot neulomukset!

    VastaaPoista
  4. Malla: Kiitos ja tervetuloa toistekin! :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin kävin viikonloppuna naisten joulumessuilla, jossa mummeli kertoi tarinoita kun ihastelin yksiä villasukkia, hänen äitinsä oli kuulemma opettanut häntä neulomaan pikku tyttönä ja painottanut, että ihan ensimmäisenä täytyy oppia purkamaan.. Mummu oli jopa joutunut purkamaan valmista virheetöntä työtä jotta hermot kasvaisivat. Voi, mulla on NIIN pitkä matka vielä :D Ihania kuvia taas pienemmästä!
    -T

    VastaaPoista
  6. T: vähän aikaa meni kun mietin että kuka ihmeen 'T'? No onneksi ei oman valvonnan alla tarvii purkaa ihan vaan hermojen takia :) Et rohkeesti vaan jatkat!

    VastaaPoista