sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pääsiäistä









 Pääsiäisen aikaan olen käynyt elokuvissa. Lähtenyt keskellä yötä lapsenvahdiksi. Nukkunut vähäisiä yöunia edellisestä johtuen. Iloinnut hyvistä uutisista. Nauttinut ihanasta aurinkoisesta säästä, vaikkakin pääasiassa sisätiloissa.

Istuteltiin taimet isompiin ruukkuihin parvekkeelle pääsyä odottamaan. Kävin kaivamassa lasten kanssa roskiksesta vanhan valurautapadan herneiden versoille. Mies ei kuulemma olisi mennyt ennen pimeää kaivelemaan, jos joku vaikka näkee. Minua ei taas yhtään haittaa, vaikka entinen omistaja näkisikin. Enemmänhän siinä on hävettävää, että vie hyvää tavaraa kierrätyksen sijaan roskikseen. Lähiviikkojen aikana siellä on ollut mm. pinnatuoli, lasten huoneen puinen pöytä, jo aikaisemmin ottamani lautaset, alumiinen kuivakakkuvuoka ja samanlainen hieman isompi vuoka. Ja varmaan paljon muutakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti