tiistai 16. marraskuuta 2010

Tylsää!









Isompi on ollut taas kipeänä kaksi viimeistä päivää ja meillä on ollut t-o-d-e-l-l-a tylsää. Heti kun ei päästä ulos, päivistä tulee hitaasti liikkuvaa liimamassaa. Sellaisina päivinä yleensä vielä isomman päiväunetkin jäävät pois, joten hengähdyshetkeä ei ole. Melkein koko ajan pitäisi olla keksimässä jotakin tekemistä, muuten menee päättömäksi riehumiseksi ja lopulta uhmakohtauksiksi. Viime sairastamisen aikaan kehittelin keilapelin tyhjistä juomapulloista, joihin laitoin vähän vettä sisälle. Tein myös reikäompelujutun pahville, joka annettin nyt isänpäivälahjaksi. Pelattiin muistipeliä. Varmaan muutakin.

Tällä kerralla on leivottu pipareita, luettu, rakennettu majaa, piirretty. Jätetty syömättä kunnon ruuat ja syöty kääretorttua ja pipareita. Kuunneltu kaksi kertaa Youtubesta Tenavatähtien joulukonserttia vuodelta 1991. Pienempi on kiipeillyt pöydille joka välissä. Ja kun tarpeeksi kauan kykkii täällä sisällä, saattaa alkaa ihan niin paljon ärsyttämään, että ryhtyy jopa kaappien siivoukseen! Eilen sain ommeltuakin ja neulottua kaksi kauan valmistumista odottaneet työt melkein valmiiksi.

Nyt alkaa riittämään sisäelämä ja toivotaan, ettei pienempi tule kipeäksi ja päästäisiin jo heti huomenna takaisin normaaliin ulkoilurytmiin. Kyllä päivät vaan ovat niin paljon helpompia silloin.


Kuvatkin on nyt ihan tylsiä. Valoa on niin vähän, jos ollenkaan, ja inhoan tuota keinovaloa.

2 kommenttia:

  1. Valottomuuteen auttaisi ansku se Sigman 30mm f/1.4 :)

    VastaaPoista