sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Heippa vuodelle 2010 heinä-joulukuu















Kesä oli todella kuuma, liiankin kuuma. Käytiin mökeillä ja hikoiltiin kaupungissa. Isompi ryhtyi pelkäämään uimista, koska järvessä on kaloja. Heinäkuussa vietettiin yksivuotissynttäreitä ja samaan aikaan nähtiin pienemmän ensimmäiset askeleet. Elokuussa tehtiin ensimmäinen yhteinen pitempi matka, Ahvenanmaalle. Laivareissu oli etenkin isommalle suuri kokemus. Alkuun hirvitti lähteä, mutta jälkeenpäin olen monesti miettinyt, että onneksi lähdettiin.

Syksyllä käytiin monesti sienessä, joita oli todella paljon tänä vuonna. Arki asettui uomiinsa puistoilun ja isomman kerhoilun myötä. Syys oli tällaiselle syksyihmiselle kaunista ja ihanaa aikaa.

Syksyn myötä aloitin myös monen vuoden tauon jälkeen lukemisen. Se on ollut todella antoisaa ja innostavaa taas. Synttäreiden aikaan tein oman matkan Helsinkiin.

Joulu vietettiin omassa kodissa. Oli mukavaa odottaa ja suunnitella oma joulu. Isomman joulun odotus oli koskettavaa ja tarttuvaa.

Syksyllä aloitin myös tämän blogin pitämisen, etenkin sen takia, että tulisin tallentaneeksi edes jollakin tavalla palasen meidän arkea silloin, kun lapset ovat pieniä. Ne hetket unohtuvat niin helposti ja aika joko kultaa tai tummentaa muistot.

Meidän vuosi on ollut täynnä iloa ja onnea, mutta välillä  myös ärtymystä ja väsymystä. Meillä on joka tapauksessa yleensä melko kivaa. Kaiken ne ottaa ja niin myös antaa.


4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia viime vuodelta :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavia kuvia ja fiiliksiä :) Terkut!

    VastaaPoista
  3. Ja myös tälläinen kaukainen ihminen nauttii tästä blogista suunnattomasti, kun saa pieniä palasia siitä, mitä siellä elämssä tapahtuu! <3 t. T

    VastaaPoista