sunnuntai 16. tammikuuta 2011





 Lasten yhteinen leikki on lisääntynyt kiitettävästi. Etenkin majaleikki on kivaa yhteispuuhaa, johon pienemmänkin puolen minuutin kärsivällisyys riittää. Tänään illalla isompi luki pienemmälle kirjaa ja pienempi pyynnöstä matki eläinten ääniä, isomman aina kehuessa oikeasta vastauksesta. Isompi osaa useimmiten ottaa ihailtavan hyvin pienemmän ja hänen taitonsa huomioon. Ulkona yhtenä päivänä rakensi yhteistä pesää itselleen ja pienemmälle. Tietenkin pieniä erimielisyyksiä myös aina joskus syntyy, kuten kuvastakin näkyy.

Olen ommellut taas pari vaippaa ja eilen sain miehen toisen villasukan valmiiksi. Miksi ihmeessä vaippojen ompelu ja toisen villasukan aloittaminen voikin aina olla niin tylsää? Ja sitten ei viitsi aloittaa mitään muutakaan työtä, kun pitäisi nuo pakkopullat saada ensin tehtyä - vaikka muut ompelukset/neulomukset valmistuisivatkin varmaan puolet nopeammin.

2 kommenttia:

  1. Mullakin tökkii noiden vaippojen kanssa. Toisaalta on taas hyvämieli, kun on saanut edes yhden lisää ommeltua. Ja löytyypä kaapeista varmaan useampi puolivalmis tai pariton sukka ja peukaloton lapanen :D

    VastaaPoista
  2. Joo, minä pyrin aina mahdollisimman nopeasti ompelemaan ne vaipat mitä tarvitaan niin ei tarvitse sitten enää miettiä koko asiaa :)

    VastaaPoista