tiistai 21. syyskuuta 2010

Kukassa maton eväskori



  

  

 

 

Isomman ylisuloisia piirustuksia. Vielä vähän aikaa sitten ei piirtänyt juuri mitään. Joskus yrittiin yhdessä piirtää ihmistä; olin lukenut että sen ikäisen pitäisi jo piirtää edes niitä pääjalkaisia. Ei onnistunut. Ja sitten yhtäkkiä alkoi ihan itsekseen piirtämään näin hienoja sammakoita. Myös pikkusiskonsa uimassa on taiteillut.


Tämän oranssin kukan keskellä on isomman mukaan maton (=madon) eväskori (tuo pikku nypylä). Mato oli nukkumassa ja eväskori oli jäänyt sinne.

  

Tänään halusi päiväunille siilihanskat käteen. Päiväunien jälkeen lähdettiin kahdestaan kirjastoautolle. Oven suljettuani sanoin: "sitten lähdettiin", johon vastaus kuului: "let's go lehmät, c'mon cows! Lehmät lähti kahdestaan!"

Miehen kanssa käytetään usein keskenämme englantia suuriin ja pienempiin salaisuuksiin, kun ei haluta että lapset (tai tällä hetkellä vielä ehkä vain toinen niistä) ymmärtävät. Tänään isompi oli syömässä ja huusin miehelle että he has his programs then.  Isompi sanoi silloin että hei isi, mulla on ne ohjelmat hei!


Miltä näyttää jääkaapin ovi teillä?


2 kommenttia:

  1. Hei, ihania pääjalkaissammakoita ja kielikylpy tepsii näköjään, vaikka sitä ei niin yrittäisikään :D Meidän blogissa olis tunnustus blogillesi!

    VastaaPoista