sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Mummolassa

 





Olimme pidennetyn viikonlopun mummolassa. Ihan virkistävää välillä vaihtaa maisemaa, pääsee itse vähän tuulettumaan ja lapsillakin riittää paljon tekemistä. Kiertelin kirppareita, löysin alennuksella isommalle juuri samanlaiset talvikengät, mitkä olin ajatellut tilata tehtaanmyymälästä, käytin omia kenkiäni halvalla suutarilla, koira sai lääkkeen allergiaan ja ehdin jopa aloittaa pitkästä aikaa kirjankin lukemista.

Isommalla oli joka päivä tärkeitä remonttihommia ukin kanssa. Koko talo olisi pitänyt kuulemma purkaa ja lamput sahata irti. Rautakaupassakin kävivät.

Miehen kanssa päästiin myös yhtenä iltana kahdestaan ulos, mitä tapahtuu melko harvoin. Vilkaistiin iltakirkkoa, istuttiin puistossa, käytiin pizzalla ja tavattiin myös ystäviä. Oli hauskaa.

Mutta parasta on kyllä olla kotona jälleen!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti