Eilen aamupäivällä pienemmän ja koiran kanssa metsässä lenkillä. Rakastan syksyistä metsää. Sen värejä, ääniä, tuoksuja, tunnelmaa.


Koiralla omat jutut, hajut, raadoissa kierimiset. Pienempi selässä hiirenhiljaa. Nukahtaa. 


Tänään illalla yksin koiran kanssa iltalenkillä. Sataa. Lompsutan kumppareilla. Pisarat ropsuttaa sateenvarjoon. 


Vedän koiraa perässäni. Riuhdon ja kiskon, maanittelen, käsken. Alkaa naurattaakin. Sateenvarjo kiepsahtaa väärinpäin. Kummallista, miten koira aina tietää missä päin koti on, sillä kotiin päin mentäessä koiran vauhti taas kiihtyy. 


Oli aikaa ajatella.