Lunta

 

  

 

 Ja sitten tuli talvi. Eilen vielä niin kaunis ja kuulas syyssää. Tänään räntää ja vihmovaa tuulta, loskaa, nuoskaa ja kaikkea sitä. Kaivettiin talvivarusteet esille. Mentiin puistoon kuitenkin. Onneksi seura hieman auttoi. Menomatkalla seistiin liikenteenjakajalla ja katsoin päästäisikö auto meidät menemään turvallisesti suojatien yli. Ei päästänyt, kiihdytti vain ja heitti kurat suoraan rattaissa istuvan isomman ja minun päälle. Ihmettelen autoilijoiden käytöstä tuossa meidän tiellä. Neljänkympin rajoitus ja pienet lapset eivät näköjään ole riittävän hyviä syitä hidastamaan. Suojatieltä pitää jalka vetäistä lopuksi äkkiä pois, ettei se jää päälle valuvan auton alle. On niin kiire, ettei voida odottaa että ehdittäisiin turvallisesti takaisin jalkakäytävälle. Monesti hirvittää isomman pyöräillessä, että mitä jos se joskus horjahtaakin jalkakäytävälle ajettaessa, siinä kun on sellainen korotus. Vaikea ajaa pyörällä nopeasti alta pois. 

Kotimatkalla mietin että kylläpäs ajatus kylmästä ja pimeästä talvesta edessä päin on ahdistava. Parempi kun ei ryhdy miettimään ollenkaan, antaa sen talven mennä vain ohi itsekseen. 

Iltapäivällä kävi mukavia vieraita, pieni ja isompia. 

Illalla isompi herää itkien nuhaa. Toivottavasti ei olisi pahempi tauti, ne kun löytävät aina tiensä myös pienempään ja unettomia öitä on siten monta luvassa.