Tänään on ollut hyvä päivä

 

 

 

 

 

 

vaikka olinkin ison osan siitä itsekseni lasten kanssa. Aamupäivällä minä, isompi, pienempi ja koira kävimme rannassa lenkillä. Koira ei tykännyt kurapuvustaan. Vettä sataa tihkutti ja välillä vähän ropisuttikin. Kotiin tultuamme unohdin kuranpesuoperaatioiden takia ulko-oven auki. Oli auki yli tunnin rappukäytävään. No, tietääpähän ainakin naapurit viimeistään nyt, mitä ja miten meillä puhutaan. Ei ollut kyllä ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään kerta.

Mies oli auttamassa kavereita muutossa. Sen jälkeen oli pizzanhakureissulla, joka vähän venähti. Tein isomman kanssa hänelle kaulakorun puuhelmistä. Sitten odotti isiä eteisessä nallen kanssa, melkein koko poissaoloajan. Illalla syötiin kaikki yhdessä kynttilän valossa. Aloitin yöpuvun ompelemisen isommalle. 

Jännää, miten voikin olla niin paljon omasta mielentilasta kiinni se, miten päivä sujuu. Huonona päivänä tuntuu, että tapahtuu miljoona pikkuasiaa, jotka pitävät hermot tasaisesti kiehumispisteessä. Ja sitten voi olla tällaisia ihmeellisen seesteellisiä ja harmonisia päiviä, jolloin juuri mikään ei ärsytä. Tältäköhän miehestä joka päivä tuntuu?