Ihmettelen mikä on, kun mikään ei onnistu. Tämä ei ollut minun viikkoni, nämä eivät olleet minun päiviäni.
Jos toinen on ikuinen optimisti ja toinen enemmän pessimisti, niin mitä siitä tulee? Kumpi määrää suunnan, minne kulkea? Miten osaisi olla kuin se toinen, kunpa osaisikin.
Miten osaisin nauttia näistä päivistä, näistä hetkistä, näistä jutuista, pienistä asioista. Miten voisin, kun minä näen joskus vain kaiken sen kaoottisuuden meidän päivissä, kaiken sen sotkun, kaiken mikä ei löydy, mikä ei toimi, mikä ei onnistu. Katson sitä koko ajan ja joka hetki. Ja tällä viikolla se on väsyttänyt, välillä liikaakin.
Ja sitten toinen sanoo, että mikä meillä on tässä hätänä. Kaikki on ihan hyvin. Mietin, että niin kai onkin. Ja päätän, että huomenna taas yritän, onnistun, en hermostu, nautin ja olen. Nämä hetket ovat kuitenkin niin pieniä, lyhyitä ja ihania, että sotku, kaaos ja ärsytys, mitä ne muka ovat niiden rinnalla?
Meillä on kaikki kuitenkin ihan hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti