sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Viikonloppuna myös

 

 





Olen ryhtynyt syömään taas puuroja. Menee vähän kausittain kun välillä ei tee yhtään mieli. Ennen söin aina aamuisin puuron.  Harmi vain, että se ei kyllä kauaa nälkää pidä, joten siitä piti luopua. Tällä hetkellä teen usein tuollaisen yllä olevan puuron, johon tulee omenahilloa (tai esim. aurinkoinen-pilttiä), ohrahiutaleita ja vähän maustamatonta a-jogurttia. 

Isommalle tuli eilen taas kiukkukohtaus. Olisi halunnut kotimatkalla reppukyytiin, pääsi sitten kotona. Jostain syystä saa niitä useammin kun on isänsä kanssa. Melko harvoin kuitenkin, onneksi. Yhtenä päivänä sanoi että "sitten kun me kasvetaan (pienemmän kanssa) isoiski me ei olla enää sinun kulstikkoja (kultsikkoja). Vastasin että olette aina. Taisi olla tyytyväinen vastaukseen.

2 kommenttia: